KK-Kilpailu 2026
PoKa - kuukausikilpailu ja kerhon VUODEN VALOKUVAAJA.
Jäsenet voivat osallistua KK-kilpailuun 1-3 digikuvalla (pitkä sivu max. 2048px ja jpg-tiedostomuoto), jotka toimitetaan osoitteeseen:
Kuvalla, joka on sijoittunut aikaisemmin (myös edeltävinä vuosina) kuuden parhaan joukkoon PoKa:n KK-kilpailussa, ei voi osallistua uudestaan. Vuoden aikana yksi kilpailukuukausi omistetaan mustavalkoisille kuville ja yhden kuukauden yhteydessä on vedos-sarja (printti), joka kerryttää pisteitä vuosikilpailuun (samalla pisteytyksellä kuin digisarjassa ja sama kuvaaja voi osallistua kumpaankin sarjaan, mutta eri kuvalla). Kahdessa KK-kilpailussa on määrätty kuvausaika.
Kuvien toimittamisen aikataulu on kerrottu tapahtumakalenterissa ja arvosteluun pyritään ottamaan aina ulkopuolinen tuomari joka antaa myös sanallisen arvion. Tuomari on mahdollisuuksien mukaan kerhoillassa esittämässä arvioitaan kuvista.
Kuusi parasta kuvaa pisteytetään seuraavasti: 1 > 10p, 2 > 8p, 3 > 6p, 4 > 4p, 5 > 2p. ja 6 > 1p.
Joulukuussa lasketaan pisteet yhteen ja eniten pisteitä saanut kuvaaja on PoKa:n VUODEN VALOKUVAAJA, jonka nimi kaiverretaan PoKa:n kiertopalkintoon. Palkinto luovutetaan kerhon pikkujoulujuhlassa joulukuussa. Vuoden kuvaaja-kilpailun tilanne on täällä.
Kuukausikilpailun kuvat pääsevät Kehystämöliike Galleria Daisy:n näyteikkunan Info-tv näytölle kuukaudeksi.
Aiheet 2026:
- Tammikuu - kilpailtu
- Helmikuu - kilpailtu
- Maaliskuu - kilpailtu
- Huhtikuu - kilpailtu
- Toukokuu- kilpailtu
- Kesäkuu - kilpailtu
- Heinäkuu - EI KILPAILUA.
- Elokuu - kilpailtu
- Syyskuu - kilpailtu
- Lokakuu - kilpailtu
- Marraskuu - Vesi. Digi- ja vedos/printtisarjat ja kummassakin samat pisteytyssäännöt. Tuomari: Marko Rantanen, www.marko.fi. Ei kuvausaikarajoitusta.
- DIGI: osallistu 1-3 digikuvalla (pitkä sivu max. 2048px ja jpg-tiedostomuoto), jotka toimitetaan 18.11.2026 mennessä osoitteeseen:
This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. . Nimeä jokainen kuvatiedosto yksilöllisellä kuvan nimellä (ei omaa nimeä kuvatiedostossa). Kaikki kuvat voivat olla samassa postissa. - PRINTTI: osallistu 1-3 kuvalla. Kuvien koko: suositeltu 20x30cm (A4) ja max. 40x50cm, min. 10x15cm (kymppikuva). Toimituspaikat 18.11.2026 mennessä: vaalikokous 18.11.2026 tai Grand (aukioloaikojen puitteissa) tai erikseen sovittaessa Jukka Pinonummen kotiosoitteeseen.
- DIGI: osallistu 1-3 digikuvalla (pitkä sivu max. 2048px ja jpg-tiedostomuoto), jotka toimitetaan 18.11.2026 mennessä osoitteeseen:
KUUKAUSIVOITTAJAT 2026:
Lokakuu - Vastavalo. Tuomari: Teemu Tuuloskorpi, www.tuuloskorpi.fi.
Voittaja: Johannes Korpijaakko - "Valoa raiteilla"

"Kuvassa on samaan aikaan vahvaa elokuvallisuutta, mutta myös aitoutta ja spontaaniutta. Valo tuo voimakkaan kontrastin ja se yhdistää ulkopuolisen maailman sisäpuoleisen maailman tarinaan".
Kaikki sijoittuneet: https://drive.google.com/drive/folders/14eu4PdfBXhAGQpJjq7baQy39n5-RSjJT?usp=sharing
Syyskuu - Henkilökuva (potretti). Tuomari: Ville Juurikkala, https://villejuurikkala.com/
Voittaja: Johannes Korpijaakko - "Rautaa tulossa"

"Tämä on kyllä hieno mun mielestä, tämmöistä lapsikuvaa ja rock 'n' rollia... lähelle mennään ja tunnetta. Hyvä valo. Pehmeä valo, mä tykkään. Toki et ei tule mitään vahvaa varjoa, mut mut se sopii tähän just se, että ne valot tulevat näin… kasvot tulee hyvin siinä esille. Tykkäsin tästä tunteesta ja tykkään tekniikasta, tykkään et se on taidettu teknisestikin, se on terävä".
Kaikki sijoittuneet: https://drive.google.com/drive/folders/1lJMkC_28l0FTdl9IkFvTXbT0hWBE1Zto?usp=sharing
Elokuu - Luontokuva eläimestä. Tuomari: Reima Flyktman, Vantaa. Esittely: www.kuvakenno.fi
Voittaja: Wilhelmina Väätäinen - "Nakke nakuttaja nakuttaa"

"Hyvä sommitelma, hieno tilanne ja sopiva valotusaika. Vesipisarajuovista näkee kelin ja hyvän lisän antaa rungosta kimpoilevien pisaroiden juovat."
Kaikki sijoittuneet: https://drive.google.com/file/d/1ILTxzKQoPS-VgDd5055S8DZIi-20yYRu/view?usp=sharing
Kesäkuu - Maisema luonnosta. Tuomari: Mikael Rantalainen, www.maisemanlumo.fi
Voittaja: Jan Fröjdman - "Sademetsä"

"Klassinen upea maisemakuva: joesta tulee katsetta johtavat linjat, erittäin vehreät puut kehystävät jokea kauniisti ja puiden läpi siilautuva auringonvalo osuu hienosti veden pintaan. Pakopisteessä näkyy vielä hieman sumuakin. Tasapainoinen kuva, ei parannettavaa."
Kaikki sijoittuneet: https://drive.google.com/drive/folders/1fwekROXI7QxD_aszo-ErtYg2sRraXZyD?usp=sharing
Toukokuu - Lähikuva / macro. Tuomari: Merja Elisabeth Kiviluoma, Kerava, www.merjaelisabeth.com
Voittaja: Mikael Laaksonen - "Pienet ristihämähäkit"

"Harvinainen otos pienen pienistä hämähäkin poikasista. Ei niin kovin usein vastaantuleva tilanne ja kestää todennäköisesti vain pienen hetken. Kuvan tausta näyttää tähtitaivaalta, mikä tuo hienon kontrastin makrokohteeseen: pienen pieni osana universumin suuruutta. Kuvassa kaikki hämyt kivasti arkentuneina - syväterävyys siis onnistunut ja sopiva. Kuvaan jää koukkuun; sitä vain jää tuijottamaan...."
Kaikki sijoittuneet: https://drive.google.com/file/d/1e7-_WqC6ENkglYIDrTnNk4dCfpwZzuBq/view?usp=sharing
Huhtikuu - "ILO". Tuomari: Maija Luomala, mainostoimistoyrittäjä, https://mediaa.fi/
Voittaja: Jukka Pinonummi - "Reunion"

"Edustaa vapautta, lämpöä ja elämän keveyttä. Sellaista kuplivaa, iloa, jossa ei hetkellisesti ole huolen häivää, ei kiirettä. Sommittelu toimii hyvin: etualan hahmo johdattaa katseen kuvaan, taustan ystävät tuovat tarinaa ja yhteyttä. Värit ovat poikkeuksellisen onnistuneet. Välittää tunteen välittömästi."
Kaikki sijoittuneet: https://drive.google.com/drive/folders/1X8DPm_1eFCN4lJwrEBCdp9hSuiGfVUJV?usp=sharing
Maaliskuu - "Katukuvaus" (Mustavalkoisia kuvia). Tuomari: Risto Vuorimies
Voittaja: Johannes Korpijaakko - "Matkalla Pankkiin"

“Tässä on semmoisia aineksia, joista mä itse tykkään. Tää on tämmöinen arkinen hetki, jossa on noi palaset aika hyvin paikallaan. Kaksi tyttöä kävelee, kaksi pyöräilijää menee tuolla, sitten toi tyttö, joka on... harmi kun se ois ollut vähän metrin eteenpäin. Auto siellä, sitten nää pystysuorat jutut. Tässä on syvyyttä, tässä on leveyttä, tässä on sitä sumun tuomaa harmautta ja liikettä. Tämmöisiä pieniä asioita, jotka antoi tälle kuvalle nyt sitten tämän kilpailun parhaan sijan”.
Kaikki sijoittuneet: https://drive.google.com/drive/folders/1dLigykJoMHqSUmvx9OWuWu5us_RZvW1M?usp=sharing
Helmikuu - "Abstrakti." Tuomari: Porvoon Taideyhdistys ry / Outi Cavén-Pöysä
Voittaja: Sarri Nuorivaara - "Me, I and Myself"

"Kuva edustaa modernia, voimakasta ja rohkeaa valokuvaa, missä katsojalle avautuu samaan aikaan pinta ja toisaalta outoja syvyyksiä. Teoksen nimi antaa hienosti viitteitä katsojalle siitä, mitä tekijä on kuvaansa liittänyt."
Kaikki sijoittuneet: https://drive.google.com/drive/folders/1CuB77M-5QpN6yyNHekSwo9yrrtioOLlY?usp=sharing
Tammikuu - "Pimeys". Tuomari: KAR-foto henkilökunta. https://karfoto.fi/
Voittaja: Elena Sitnikova - "Pimeä aurinko"

"Upea värimaailma, terävyys ja täysikuu mahtavasti vangittu samaan".
Kaikki sijoittuneet: https://drive.google.com/drive/folders/1zYBeIsAvt0u7k6hbEAGKAIb1rCCrjMIj?usp=drive_link
Vuoden kuvaaja-kilpailun tilanne on täällä.